Esittelyssä Heli Siekkinen

Laskuvarjotoimikunta julkaisee esittelyjä suomalaisista laskuvarjohyppääjistä. Tällä kertaa vuorossa on Oulu Skydive Centerillä kotikerhoaan pitävä Heli Siekkinen. Helillä on hyppykokemusta 945 hypyn verran ja tunnelitiimaa yli kymmenen tuntia. Tällä hetkellä hän toimii Oulu Skydive Centerin puheenjohtajana. 

Helin hyppyura alkoi vuonna 2014, kun hän varasi itse itselleen tandemhypyn. Tandemhypylle hän lähti autuaan tietämättömänä siitä, että hyppääminen on monille harrastus, eikä pelkästään tandemhypyn kaltainen kertaluontoinen juttu. Tandemille tullessa kerholla oli todella tervetullut olo, ja harrastajien hyvä hyppyfiilis tarttui heti. Hypyn jälkeen kerholta poistuessa oli jopa hieman haikea olo, ja ihmisiä ja fiilistä jäikin kaipaamaan.

Oman osuutensa päätöksessä jatkaa lajia tekivät myös kerholla näytetyt hyppyvideot ja se, että hyppääjät houkuttelivat ilmoittautumaan alkeiskurssille. Heli kertoo yleensäkin tavoittelevansa uusia kokemuksia, testaavansa uusia juttuja usein ja tasapainottelevansa epämukavuusalueen rajalla mielellään. Siksipä ajatus alkeiskurssille osallistumisesta alkoi tuntua hyvältä. Parin viikon miettimisen jälkeen Heli ilmoittautui vuoden viimeiselle kurssille.

Alkeiskurssilla tavoite oli jo selkänä mielessä; ainakin 10-sekuntinen suoritus pitäisi hypätä. Sitten osaisi tehdä päätöksen siitä, onko laskuvarjohyppääminen oikea ja sopiva laji. Homma kuitenkin tuntui oikealta jo ensimmäisestä hypystä lähtien. 3- ja 5-sekuntiset suoritukset tuottivat hieman vaikeuksia ja saivat hetkellisesti jopa pohtimaan koko touhun mielekkyyttä. Kun Heli kuitenkin hyppäsi lyhyet vapaat hyväksytysti läpi, oppilasuran loppu sujui helposti ja vaivattomasti.

Lisenssin saamisen jälkeen harrastus jatkui suurelta osin hyppykaverien vuoksi. Heli pohtii, että lajin kautta pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja on ilo huomata, että heidän kanssaan löytyy yhteisiä asioita myös tymäpäivinä ja hyppäämisen ulkopuolella. Kavereiden lisäksi parhaita puolia lajissa on jatkuvat haasteet ja niiden voittaminen. Myös tandemhyppyjen kuvaaminen on mieluista tekemistä. On ilo auttaa ihmisiä toteuttamaan monesti pitkäaikainenkin haave tandemhypystä. Paras onnistumisen tunne tulee, jos saa vielä houkuteltua tandemoppilaan alkeiskurssille.

Heli harrastaa free-hyppäämistä ja haluaa kehittää taitojaan jatkuvasti. Hyppääminen on joka päivä itsensä haastamista ja voittamista. Eteenpäin ajaa ikään kuin halu kokeilla kuinka pitkälle pääsee ja mitä kaikkea lajissa voi saavuttaa. Saavutuksia onkin ehtinyt jo tulla. Pari vuotta sitten Heli asetti tavoitteekseen osallistua naisten head down -ennätyshypylle. Tavoite oli kunnianhimoinen, sillä tässä vaiheessa hetukka ei vielä taivaalla onnistunut. Päätöstä seurasi intensiivinen harjoittelujakso taivaalla ja tunnelissa, ja lopulta paikka ennätyspokalta oli saavutettu. Ennätysviikonlopun aikana suunnitelmat kuitenkin hieman muuttuivat ja lopulta Heli löysi itsensä naisten head up -ennätyspokalta, jossa tehtiin Suomen ja samalla myös Euroopan ennätys.

Heli neuvoo muita hyppääjiä asettamaan sopivia pieniäkin tavoitteita, jotta tavoitteiden saavuttamisia ja onnistumisia tulee usein. Juuri onnistumisen tunne onkin yksi niistä asioista, jotka Heliä lajin parissa pitävät. Omat tavoitteet ovat muuttuneet suurpiirteisistä ”haluan kehittyä” -tavoitteista konkreettisemmiksi, esimerkiksi vaikkapa ennätyshypylle osallistumiseksi. Eräs Helin tavoite on myös freestylen treenaaminen ja mitalin nappaaminen SM-kisoista.

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös kouluttajan ura. Keväällä on tarkoitus hankkia vapaapudotuskouluttajan kelpoisuus. Kotikerhollaan Heli on free-hyppääjistä kokeneimmasta päästä ja hän on jo ehtinyt opettaa freen saloja tuoreemmille hyppääjille. Muiden opettaminen on mukavaa, ja siitä tulee erittäin hyvä fiilis, kun saa auttaa uusia hyppääjiä ja siirtää omaa tietotaitoaan heille. Siksipä Heli odottaa innolla myös oppilaiden kouluttamista.

Seuraa Heliä instagramissa @heli.elina

Jos haluat oman tai kerhokaverisi esittelyn koko hyppykansan luettavaksi Laskuvarjotoimikunnan nettisivuille, ota yhteyttä sähköpostilla!

Lisää artikkeleita

Kupumuodostelmahyppääjät tekivät uuden Suomen ennätyksen

Kahdeksan kupumuodostelmahyppääjää kokoontui lauantaina 12.9. Uttiin tavoitteenaan tehdä uusi tornimuodostelman ennätys. Organisaattori Pasi Pirttikoski kertoi, että kyseessä on uusi ennätyslaji. Ennätys, seitsemän hyppääjän torni, onnistui heti ensimmäisellä yrityksellä. Hyppykorkeus oli…

Taito- ja tarkkuushypyn MM-kisat Slovakiassa

Taito- ja tarkkuushypyn MM-kilpailut hypättin Spišská Nová Vesissä, Slovakiassa 29.8.-4.9.. Suomea edustivat Anssi Horppu, Pauli Kärkkäinen, Risto Käyhkö ja Timo Toivonen. Kilpailijoita oli tarkkuushypyssä on peräti 132. Joukkuekilpailussa joukkueita oli…

FS-hyppäämisessä tehtiin uusi Pohjoismaiden ennätys

Tønsbergiin, Norjaan kokoontui Pohjoismaiden FS-hyppääjien parhaimmistoa 24.-28.8. Tiistaina 25.8. he tekivät uuden Pohjoismaiden sekvenssiennätyksen, kaksi 60 hengen muodostelmaa täydellä purulla (60-way, 2 pistettä)! Hyppääjiä oli kaikista Pohjoismaista – Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta…

Head up -ennätykset uusiksi!

Heini Elo, Iiris Erkkilä, Hanna Hukki, Alja Lepistö, Eila Pohjola, Katariina Roos, Heli Siekkinen, Sara Stauren ja Leena Väistö hyppäsivät lauantaina 15.8. kahdella hypyllä peräti seitsemän uutta ennätystä. Ennätykset kuvasivat…

Jämillä hypättiin laskuvarjourheilun SM-kilpailut 29.7.-1.8.2026

Skydive Finland järjesti SM-kilpailut Jämillä Tampereen Laskuvarjokerhon vieraana. Kilpailijoita oli ilmoittautunut kolmeen lajiin: CF, WS ja Speed Skydiving, suomalaisittain kupumuodostelmahypyt, liitopukuhypyt ja speed. Tarkkuushyppääjät kilpailivat jo heinäkuun alkupuolella kansainvälisen kilpailukalenterin…

Tiedote – Laskuvarjohyppyonnettomuus Kuopiossa 14.7.2026

Kuopion lentoasemalla Rissalassa tapahtui tiistaina 14.7. kuolemaan johtanut laskuvarjo-onnettomuus. Hyppääjällä oli noin kolmesataa laskuvarjohyppyä. Hän oli aktiivinen harrastaja. Onnettomuushyppy oli hyppääjän 70. laskuvarjohyppy kaudella 2026. Hyppy suoritettiin 3500 metrin korkeudesta…

Tarkkuushyppääjät aloittivat laskuvarjourheilun SM-kauden

Tarkkuushypyn SM-kilpailu hypättiin Immolassa 9.7. Aikaa oli varattu koko viikonloppu, mutta koska sää oli suosiollinen, kilpailu saatiin käytyä yhdessä päivässä. Kilpailijoita oli mukana kuusi, joten yksilökilpailun lisäksi saatiin paremmuudet jaettua…

Uusia ennätyksiä freehyppäämisessä

Freehyppääjät kokoontuivat 1.7. Uttiin tavoitteenaan tehdä uusia ennätyksiä. Heini Elo, tapahtuman toinen organisaattori kertoi, että alusta asti haasteena oli ollut sää. Siitä huolimatta jo toisella harjoitushypyllä syntyi ”sivutuotteena” uusi ennätys,…

Liitopukuhyppäämisessä uusi Suomen ennätys

Janne Saikko teki lauantaina 27.6. WS Cupin osakilpailussa Alavudella uuden Suomen ennätyksen lajissa matka. Uusi ennätys on 4343 metriä. Edellinen ennätys oli vuodelta 2017, se parani peräti 213 metriä. Paljon…