Esittelyssä Teemu Petäjäniemi

Laskuvarjotoimikunta julkaisee esittelyjä suomalaisista laskuvarjohyppääjistä. Ensimmäisenä pääsemme tutustumaan Skydive Finlandilla ja Porissa hyppäävään Teemu Petäjäniemeen. Teemu kertoo itse itsestään seuraavalla tavalla: 

Olen Teemu, 30-vuotias tuoreempi hyppääjä Skydive Finlandilla Utissa.

Miksi aloitin hyppäämisen? Tätä olen itsekin pohdiskellut useita kertoja, mutta varmaan suurimpana syynä oli aikanaan 90 -luvulla aktiivisestikkin hypännyt isosisko. Isosiskon mukana tuli käytyä Malmilla silloisen SLK:n toimintaa katsomassa. Voin pitää itseäni muutenkin Malmilla kasvaneena, sillä isäni oli lentäjä. Siskon harrastus jäi jo kauan aikaa sitten, eikä itsellänikään pitkään aikaan ollut mitään mielenkiintoa lajiin.

Olen koko ikäni kamppaillut painoni kanssa, varsinkin aikuisiällä paino pääsi karkaamaan pahasti käsistä, mikä sinällään jo kadotti haaveet hyppäämisestä. 2016 kuitenkin päätin kääntää kelkan. Aloitin muuttaa elämäntapoja ja parantaa omaa elämisen laatua. Jossain kohtaa pudotusprojektia aloin pohtia tapaa juhlistaa onnistunutta pudotusta jollain sellaisella, mitä ylipainoisena ei pysty/saa harrastaa. Isosiskon harrastus alkoi hiipiä mieleen ja keskustelin asiasta siskoni kanssa, sillä alkuperäinen ajatus oli käydä hyppäämässä tandemhyppy, mutta siskon ideasta päätinkin ruveta suunnittelemaan hyppykurssia.

Koehyppyni hyppäsin maaliskuussa 2018 Porissa, kun maassa lämpömittari näytti pirteää 12 asteen pakkasta. Tämä kuitenkin potkaisi ensimmäisen kauteni käyntiin vauhdikkaasti. Asun pääkaupunkiseudulla, joten loogisesti jatkoin Porin lisäksi Utissa, missä sain lukuisia hyviä ystäviä. Edelleen satunnaisesti tulee myös muilla kentillä pyörittyä. Parasta koko lajissa on ihmiset. En ole koskaan eläessäni kokenut niin nopeasti muodostuvia läheisiä ystävyyssuhteita, mitä hyppäämisen parissa on tullut.

Huomasin kehittyväni lajissa haluamallani tahdilla ja tuulitunneliharjoittelu tuki mukavasti kehitystä. Huomasin viettäväni aikaa lajin parissa viikoittain ja ensimmäisen vuoden aikana sainkin kerättyä 220 hyppyä ja 10 tuntia tuulitunnelia.

Suorittajasielu asettaa omat tavoitteet aika korkealle. Isosiskon viimeiseksi hypyksi jäi silloinen naisten suomenennätys kuviohyppäämisessä, joten jo hyvin varhaisessa vaiheessa asetin itselleni tavoitteen, että joku päivä olen mukana maailmanennätyksessä. Oma hyppääminen on vahvasti painottunut vertikaalihyppäämiseen, joten luonteva tavoite olisi joku tuleva head down -ennätys, mutta sinne on vielä hyvin pitkä matka ja töitä joudutaan tekemään sen eteen vuosia. Tässä on kuitenkin jotain tavoitetta mitä kohti tehdä töitä.

Hyppäävistä ihmisistä erityissuhde on syntynyt omiin hyppymestareihin ja kouluttajiin, jotka olivat kuitenkin se ensimmäinen tuttavuus lajissa. Joten ehkä hieman ajankohtaisempana tavoitteena pidän myös kouluttajan pätevyyttä, johon ensimmäiset askeleet kävin ottamassa viime vuodenvaihteessa Floridassa. Suoritin USPA:n coach -pätevyyden, joka epäsuorasti vastaa kotimaan vapaapudotuskouluttajan pätevyyttä. Vielä tällä kaudella kuitenkin keskityn vain itseni kehittämiseen, sillä kotimaassa on hieman tiukemmat rajat kouluttajille, eikä oma lisenssini ole vielä ollut vaadittua kahta vuotta voimassa. Oppilastoimintaan kuitenkin pääsen jo tällä kaudella apukouluttajan ja radiokouluttajan roolissa, mikä varmasti kehittää myös omia kouluttajantaitoja sitten tulevaisuutta varten.

Jos haluat oman tai kerhokaverisi esittelyn koko hyppykansan luettavaksi Laskuvarjotoimikunnan nettisivuille, ota yhteyttä sähköpostilla!

Lisää artikkeleita

Turpaboogie Aeronautica Arenalla oli monipuolinen tapahtuma

Turpaboogie pidettiin Aeronautica Arenalla Pyhtäällä 7.-8.2.2026. Koolla oli noin 70 hyppääjää eri puolelta Suomea. Ohjelmassa oli mm. tietoa härveleistä (AAD, RSL, MARD), hyppääjän kehonhuollosta, tavoitteiden saavuttamisesta ja pienempään kupuun siirtymisestä,…

Ensimmäinen oppilas-kouluttajapäivä järjestettiin 10.1. Pyhtäällä

Pyhtään Aeronautica-areenalle oli kokoontunut yli 20 oppilasta ja kouluttajaa ylläpitämään ja kehittäämään taitojaan. Tapahtuman pääorganisaattori oli Hanna Lydén. Oppilaille tarjolla oli sekä lento- että pakkausharjoittelua sekä tiivis oppitunti/harjoitus siitä, miten…

Turvallisuustiedote 1/2025

Syyskuussa Tullyssä, Australiassa hyppääjän varavarjo avautui uloskiipeämisen aikana takertuen korkeusvakaajaan. Paikallinen viranomainen tutki tapauksen ja julkaisi tutkimuksestaan raportin. Sen perusteella Laskuvarjotoimikunta julkaisee oman turvallisuustiedotteensa, jotta vastaava tilanne voitaisiin välttää. Tiedote. …

Laskuvarjotoimikunnan syystiedote 2025

Laskuvarjotoimikunta on julkaissut vuoden 2025 syystiedotteen. Aiheita ovat mm. Oppilas-kouluttajapäivä Pyhtäällä, Turpaboogie 2026 sekä kooste Jyväskylässä 1.–2.11. pidetyn kerhopomopalaverin esityksistä. Tiedotteen voi lukea tästä: Syystiedote 2025

CF-hyppääjät Pasi ja Matti Pirttikoski hyppäsivät maailmanennätyksen

Lake Walesissa, Floridassa tehtiin lauantaina 22.11. kupumuodostelmahyppäämisen maailmanennätys, 104 hyppääjän muodostelma. Suomalaisvärejä edustivat Pasi ja Matti Pirttikoski. Ennätys onnistui neljännen hyppypäivän ensimmäisellä hypyllä. Ennätys oli lähellä jo aikaisemminkin, mutta vain…

Laskuvarjohyppykouluttajien ja -oppilaiden päivä 10.1.2026 Aeronautica Arenalla

Laskuvarjotoimikunta järjestää lauantaina 10.1.2026 Aeronauticalla laskuvarjohyppykouluttajien ja -oppilaiden päivän! Ohjelmassa on kouluttajille ja oppilaille lentoharjoitteita mahallaan lentämisen kehittämiseksi sekä luentoja kullekin ryhmälle. Tapahtuman ohjelmaan ei ole osallistumismaksua, mutta tuulitunnelilennot, ruokailut…

Turpaboogie 6.‒8.2.2026 Pyhtäällä

Turpaboogie on laskuvarjohyppääjien vuosittainen talvitapahtuma ja get together, jossa tavataan vanhoja ja uusia kavereita, kuullaan luentoja ajankohtaisista hyppyteemoista ja edistetään turvallisuutta laskuvarjohyppäämisessä. Tapahtuman järjestää Laskuvarjotoimikunta yhteistyössä SkyFlow Finlandin ja Aeronautica…

Kerhojen vastuuhenkilöt kokoontuivat Jyväskylässä 1.-2.11.2025

Yli kolmekymmentä kerhojen puheenjohtajaa ja muuta vastuuhenkilöä kokoontui Jyväskylän hotelli Albassa perinteiseen KePoPaan. Lisäksi etäyhteydellä mukana oli kymmenkunta henkeä. 1.-2.11. pidetyssä palaverissa aiheina olivat mm. Laskuvarjoyhdistyksen vastuu ja vastuunjako, Johtamisen…

Pasi Pirttikoski palkittiin Paul Tissandier -diplomilla

Pasi Pirttikoski palkittiin tiistaina 22.10.2025 FAI:n Paul Tissandier -diplomilla. Pasin ansioina olivat mm. toiminta FAI:n laskuvarjourheilukomissiossa (ISC) mukaan lukien Canopy Formation -komitean johtajuus vuodesta 2006 sekä Suomen edustaminen vara- ja…