Laskuvarjotoimikunta julkaisee esittelyjä suomalaisista laskuvarjohyppääjistä. Ensimmäisenä pääsemme tutustumaan Skydive Finlandilla ja Porissa hyppäävään Teemu Petäjäniemeen. Teemu kertoo itse itsestään seuraavalla tavalla:
Olen Teemu, 30-vuotias tuoreempi hyppääjä Skydive Finlandilla Utissa.
Miksi aloitin hyppäämisen? Tätä olen itsekin pohdiskellut useita kertoja, mutta varmaan suurimpana syynä oli aikanaan 90 -luvulla aktiivisestikkin hypännyt isosisko. Isosiskon mukana tuli käytyä Malmilla silloisen SLK:n toimintaa katsomassa. Voin pitää itseäni muutenkin Malmilla kasvaneena, sillä isäni oli lentäjä. Siskon harrastus jäi jo kauan aikaa sitten, eikä itsellänikään pitkään aikaan ollut mitään mielenkiintoa lajiin.
Olen koko ikäni kamppaillut painoni kanssa, varsinkin aikuisiällä paino pääsi karkaamaan pahasti käsistä, mikä sinällään jo kadotti haaveet hyppäämisestä. 2016 kuitenkin päätin kääntää kelkan. Aloitin muuttaa elämäntapoja ja parantaa omaa elämisen laatua. Jossain kohtaa pudotusprojektia aloin pohtia tapaa juhlistaa onnistunutta pudotusta jollain sellaisella, mitä ylipainoisena ei pysty/saa harrastaa. Isosiskon harrastus alkoi hiipiä mieleen ja keskustelin asiasta siskoni kanssa, sillä alkuperäinen ajatus oli käydä hyppäämässä tandemhyppy, mutta siskon ideasta päätinkin ruveta suunnittelemaan hyppykurssia.
Koehyppyni hyppäsin maaliskuussa 2018 Porissa, kun maassa lämpömittari näytti pirteää 12 asteen pakkasta. Tämä kuitenkin potkaisi ensimmäisen kauteni käyntiin vauhdikkaasti. Asun pääkaupunkiseudulla, joten loogisesti jatkoin Porin lisäksi Utissa, missä sain lukuisia hyviä ystäviä. Edelleen satunnaisesti tulee myös muilla kentillä pyörittyä. Parasta koko lajissa on ihmiset. En ole koskaan eläessäni kokenut niin nopeasti muodostuvia läheisiä ystävyyssuhteita, mitä hyppäämisen parissa on tullut.
Huomasin kehittyväni lajissa haluamallani tahdilla ja tuulitunneliharjoittelu tuki mukavasti kehitystä. Huomasin viettäväni aikaa lajin parissa viikoittain ja ensimmäisen vuoden aikana sainkin kerättyä 220 hyppyä ja 10 tuntia tuulitunnelia.
Suorittajasielu asettaa omat tavoitteet aika korkealle. Isosiskon viimeiseksi hypyksi jäi silloinen naisten suomenennätys kuviohyppäämisessä, joten jo hyvin varhaisessa vaiheessa asetin itselleni tavoitteen, että joku päivä olen mukana maailmanennätyksessä. Oma hyppääminen on vahvasti painottunut vertikaalihyppäämiseen, joten luonteva tavoite olisi joku tuleva head down -ennätys, mutta sinne on vielä hyvin pitkä matka ja töitä joudutaan tekemään sen eteen vuosia. Tässä on kuitenkin jotain tavoitetta mitä kohti tehdä töitä.
Hyppäävistä ihmisistä erityissuhde on syntynyt omiin hyppymestareihin ja kouluttajiin, jotka olivat kuitenkin se ensimmäinen tuttavuus lajissa. Joten ehkä hieman ajankohtaisempana tavoitteena pidän myös kouluttajan pätevyyttä, johon ensimmäiset askeleet kävin ottamassa viime vuodenvaihteessa Floridassa. Suoritin USPA:n coach -pätevyyden, joka epäsuorasti vastaa kotimaan vapaapudotuskouluttajan pätevyyttä. Vielä tällä kaudella kuitenkin keskityn vain itseni kehittämiseen, sillä kotimaassa on hieman tiukemmat rajat kouluttajille, eikä oma lisenssini ole vielä ollut vaadittua kahta vuotta voimassa. Oppilastoimintaan kuitenkin pääsen jo tällä kaudella apukouluttajan ja radiokouluttajan roolissa, mikä varmasti kehittää myös omia kouluttajantaitoja sitten tulevaisuutta varten.
Jos haluat oman tai kerhokaverisi esittelyn koko hyppykansan luettavaksi Laskuvarjotoimikunnan nettisivuille, ota yhteyttä sähköpostilla!
