Kilpailuasiaa ja uusia dokumentteja

Laskuvarjotoimikunta on päivittänyt materiaalipankkiin uusia dokumentteja. Alla on listattuna viimeisimpiä päivityksiä. Materiaalia on muutenkin päivitetty kevään mittaan todella paljon, joten kannattaa käydä varsinkin koulutus ja turvallisuus -osion dokumentit läpi ja varmistaa, että kerhossa on käytössä uusimmat versiot. 

Kilpailutuloksia ja ennätyksiä

Kauden ensimmäiset SM- ja MM-kilpailut ovat jo takana. SM-kilpailut olivat Helsingissä ja MM-kilpailut Lillessä Ranskassa. Suomalaisista MM-kisoihin osallistuivat FS4-joukkue Pro-Team ja VFS4-joukkue Wait for it. Lisäksi solo freestylessä kisasivat Inka Tiitto ja Heidi Lindewall. Laskuvarjotoimikunta hyväksyi toukokuun alun kokouksessaan neljä uutta Suomen ennätystä. Niistä kaksi lennettiin SM-kilpailuissa ja toiset kaksi MM-kilpailuissa.

Pro-team

Ennätyksistä peräti kolme teki FS4 joukkue Pro-Team (Kimmo Pohjola, Kalle Pohjola, Eija Suvala, Emilia Sormunen, Juho Mikkola). SM-kilpailuissa joukkue teki sekä yhden kierroksen ennätyksen (35 p / 9,H,M,G) että 10 kierroksen keskiarvokilpailuissa ennätyksen (24,2 pistettä) MM-kilpailuissa joukkue paransi keskiarvoennätystään 24,6 pisteeseen.

MM-kilpailujen toinen SE tuli VFS sarjassa. Wait for it -joukkue (Jenni Mansner, Viivi Naakka, Jaakko Sormunen, Juha-Matti Sironen) paransi 10 kierroksen keskiarvoennätyksen 14,2 pisteeseen.

Wait For It

FAI on hyväksynyt maailman ennätyksiä joissa oli mukana suomalaisia ja jotka hypättiin jo vuonna 2017! Ennätyksiksi hyväksyttiin seuraavat hypyt:

  • FS suurin sekvenssi 2 p 219-way (Petri Mastola, Nadja Lönnroth) 25.10.2017 Eloy, AZ (USA)
  • FS suurin sekvenssi 3 p 217-way (Petri Mastola, Nadja Lönnroth) 27.10.2017 Eloy, AZ (USA)
  • CF 10-hengen yöhyppy (Pasi Pirttikoski) 26.11.2017 Sebastian, FL (USA)

Laskuvarjotoimikunta onnittelee ennätyksen tekijöitä!

Kotimaan taivaskilpailuissa on myös tapahtunut pieniä muutoksia. Tarkkuushypyn SM-mitaleista hypätään Immolassa 12.-14.07.2019. CF ja CP SM-kilpailut pidetään Vesivehmaalla 7.-9.8.2019 ja muiden taivaslajien (FS, WS, FF) SM-kilpailut Utissa 12.-16.8.2019.

Lisää artikkeleita

Turpaboogie Aeronautica Arenalla oli monipuolinen tapahtuma

Turpaboogie pidettiin Aeronautica Arenalla Pyhtäällä 7.-8.2.2026. Koolla oli noin 70 hyppääjää eri puolelta Suomea. Ohjelmassa oli mm. tietoa härveleistä (AAD, RSL, MARD), hyppääjän kehonhuollosta, tavoitteiden saavuttamisesta ja pienempään kupuun siirtymisestä,…

Ensimmäinen oppilas-kouluttajapäivä järjestettiin 10.1. Pyhtäällä

Pyhtään Aeronautica-areenalle oli kokoontunut yli 20 oppilasta ja kouluttajaa ylläpitämään ja kehittäämään taitojaan. Tapahtuman pääorganisaattori oli Hanna Lydén. Oppilaille tarjolla oli sekä lento- että pakkausharjoittelua sekä tiivis oppitunti/harjoitus siitä, miten…

Turvallisuustiedote 1/2025

Syyskuussa Tullyssä, Australiassa hyppääjän varavarjo avautui uloskiipeämisen aikana takertuen korkeusvakaajaan. Paikallinen viranomainen tutki tapauksen ja julkaisi tutkimuksestaan raportin. Sen perusteella Laskuvarjotoimikunta julkaisee oman turvallisuustiedotteensa, jotta vastaava tilanne voitaisiin välttää. Tiedote. …

Laskuvarjotoimikunnan syystiedote 2025

Laskuvarjotoimikunta on julkaissut vuoden 2025 syystiedotteen. Aiheita ovat mm. Oppilas-kouluttajapäivä Pyhtäällä, Turpaboogie 2026 sekä kooste Jyväskylässä 1.–2.11. pidetyn kerhopomopalaverin esityksistä. Tiedotteen voi lukea tästä: Syystiedote 2025

CF-hyppääjät Pasi ja Matti Pirttikoski hyppäsivät maailmanennätyksen

Lake Walesissa, Floridassa tehtiin lauantaina 22.11. kupumuodostelmahyppäämisen maailmanennätys, 104 hyppääjän muodostelma. Suomalaisvärejä edustivat Pasi ja Matti Pirttikoski. Ennätys onnistui neljännen hyppypäivän ensimmäisellä hypyllä. Ennätys oli lähellä jo aikaisemminkin, mutta vain…

Laskuvarjohyppykouluttajien ja -oppilaiden päivä 10.1.2026 Aeronautica Arenalla

Laskuvarjotoimikunta järjestää lauantaina 10.1.2026 Aeronauticalla laskuvarjohyppykouluttajien ja -oppilaiden päivän! Ohjelmassa on kouluttajille ja oppilaille lentoharjoitteita mahallaan lentämisen kehittämiseksi sekä luentoja kullekin ryhmälle. Tapahtuman ohjelmaan ei ole osallistumismaksua, mutta tuulitunnelilennot, ruokailut…

Turpaboogie 6.‒8.2.2026 Pyhtäällä

Turpaboogie on laskuvarjohyppääjien vuosittainen talvitapahtuma ja get together, jossa tavataan vanhoja ja uusia kavereita, kuullaan luentoja ajankohtaisista hyppyteemoista ja edistetään turvallisuutta laskuvarjohyppäämisessä. Tapahtuman järjestää Laskuvarjotoimikunta yhteistyössä SkyFlow Finlandin ja Aeronautica…

Kerhojen vastuuhenkilöt kokoontuivat Jyväskylässä 1.-2.11.2025

Yli kolmekymmentä kerhojen puheenjohtajaa ja muuta vastuuhenkilöä kokoontui Jyväskylän hotelli Albassa perinteiseen KePoPaan. Lisäksi etäyhteydellä mukana oli kymmenkunta henkeä. 1.-2.11. pidetyssä palaverissa aiheina olivat mm. Laskuvarjoyhdistyksen vastuu ja vastuunjako, Johtamisen…

Pasi Pirttikoski palkittiin Paul Tissandier -diplomilla

Pasi Pirttikoski palkittiin tiistaina 22.10.2025 FAI:n Paul Tissandier -diplomilla. Pasin ansioina olivat mm. toiminta FAI:n laskuvarjourheilukomissiossa (ISC) mukaan lukien Canopy Formation -komitean johtajuus vuodesta 2006 sekä Suomen edustaminen vara- ja…