Lisenssin voi nyt uusia jäsenpalvelussa

Lisenssin uusiminen on nyt mahdollista Ilmailuliiton jäsenpalvelussa. Olemassaolevan lisenssin voi kätevästi uusia jäsenpalvelussa. PDF-lomaketta tarvitsee ainoastaan uuden lisenssin hakemiseen, lisenssin korottamisen sekä kouluttajakelpoisuuksien hakemiseen ja uusimiseen. 

Ohjeet lisenssin uusimiseen

  1. Kirjaudu jäsenpalveluun sähköpostiosoitteellasi tai jäsennumerollasi. Sähköpostiosoitteen on oltava sama, jonka olet ilmoittanut aiemmin Ilmailuliitolle.
  2. Kirjautuessasi ensimmäistä kertaa, pyydä uusi salasana kirjautumislaatikon alapuolelta löytyvällä painikkeella. Järjestelmä lähettää sen sähköpostiisi vaikka ei siitä ilmoita. Siinä voi olla pieni viive, malta odottaa.
  3. Voimassa olevan lisenssin tiedot löytyvät jäsenpalvelusta lisenssit-sivulta.
  4. Laita kursori viimeisimmän myönnetyn lisenssin tai kelpoisuuden päälle.
  5. Sivun yläreunassa ohjeistuksen vasemmalla puolella on Lisenssin uusiminen -nappi, josta pääset uusimaan lisenssin.

Lisenssin uusimisen jälkeen voi mennä muutamia tunteja, ennen kuin se näkyy kännykässä Cardu-korttina. Cardu-kortin voi joutua päivittämään pyyhkäisemällä näyttöä Cardu-kortin ollessa niin sanotussa lompakko-tilassa.

Huomioitavaa

  • Etsi tiedot hyppypäiväkirjastasi valmiiksi. Lisenssiä uusiessasi tarvitset seuraavat tiedot: Hyppyjen määrä viimeisten 12 kuukauden aikana (vähintään 10) ja hyppyjen määrä yhteensä.
  • Lisenssin voi uusia sähköisesti jäsenpalvelussa vielä 31.3. jälkeenkin, kunhan sinulla on ollut liiton myöntämä lisenssi aiemmin.
  • Jos et näe lisenssin uusimissivun alalaidassa ”lähetä” nappia, pidä CTRL -pohjassa ja rullaa hiirellä näyttöä pienemmäksi. Tämä korjataan. Ongelma on tullut ilmi tilanteissa, joissa on pieni resoluutio ja näyttö.

Lisätietoa lisenssin uusimisesta on Ilmailuliiton nettisivuilla.

Lisää artikkeleita

Kupumuodostelmahyppääjät tekivät uuden Suomen ennätyksen

Kahdeksan kupumuodostelmahyppääjää kokoontui lauantaina 12.9. Uttiin tavoitteenaan tehdä uusi tornimuodostelman ennätys. Organisaattori Pasi Pirttikoski kertoi, että kyseessä on uusi ennätyslaji. Ennätys, seitsemän hyppääjän torni, onnistui heti ensimmäisellä yrityksellä. Hyppykorkeus oli…

Taito- ja tarkkuushypyn MM-kisat Slovakiassa

Taito- ja tarkkuushypyn MM-kilpailut hypättin Spišská Nová Vesissä, Slovakiassa 29.8.-4.9.. Suomea edustivat Anssi Horppu, Pauli Kärkkäinen, Risto Käyhkö ja Timo Toivonen. Kilpailijoita oli tarkkuushypyssä on peräti 132. Joukkuekilpailussa joukkueita oli…

FS-hyppäämisessä tehtiin uusi Pohjoismaiden ennätys

Tønsbergiin, Norjaan kokoontui Pohjoismaiden FS-hyppääjien parhaimmistoa 24.-28.8. Tiistaina 25.8. he tekivät uuden Pohjoismaiden sekvenssiennätyksen, kaksi 60 hengen muodostelmaa täydellä purulla (60-way, 2 pistettä)! Hyppääjiä oli kaikista Pohjoismaista – Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta…

Head up -ennätykset uusiksi!

Heini Elo, Iiris Erkkilä, Hanna Hukki, Alja Lepistö, Eila Pohjola, Katariina Roos, Heli Siekkinen, Sara Stauren ja Leena Väistö hyppäsivät lauantaina 15.8. kahdella hypyllä peräti seitsemän uutta ennätystä. Ennätykset kuvasivat…

Jämillä hypättiin laskuvarjourheilun SM-kilpailut 29.7.-1.8.2026

Skydive Finland järjesti SM-kilpailut Jämillä Tampereen Laskuvarjokerhon vieraana. Kilpailijoita oli ilmoittautunut kolmeen lajiin: CF, WS ja Speed Skydiving, suomalaisittain kupumuodostelmahypyt, liitopukuhypyt ja speed. Tarkkuushyppääjät kilpailivat jo heinäkuun alkupuolella kansainvälisen kilpailukalenterin…

Tiedote – Laskuvarjohyppyonnettomuus Kuopiossa 14.7.2026

Kuopion lentoasemalla Rissalassa tapahtui tiistaina 14.7. kuolemaan johtanut laskuvarjo-onnettomuus. Hyppääjällä oli noin kolmesataa laskuvarjohyppyä. Hän oli aktiivinen harrastaja. Onnettomuushyppy oli hyppääjän 70. laskuvarjohyppy kaudella 2026. Hyppy suoritettiin 3500 metrin korkeudesta…

Tarkkuushyppääjät aloittivat laskuvarjourheilun SM-kauden

Tarkkuushypyn SM-kilpailu hypättiin Immolassa 9.7. Aikaa oli varattu koko viikonloppu, mutta koska sää oli suosiollinen, kilpailu saatiin käytyä yhdessä päivässä. Kilpailijoita oli mukana kuusi, joten yksilökilpailun lisäksi saatiin paremmuudet jaettua…

Uusia ennätyksiä freehyppäämisessä

Freehyppääjät kokoontuivat 1.7. Uttiin tavoitteenaan tehdä uusia ennätyksiä. Heini Elo, tapahtuman toinen organisaattori kertoi, että alusta asti haasteena oli ollut sää. Siitä huolimatta jo toisella harjoitushypyllä syntyi ”sivutuotteena” uusi ennätys,…

Liitopukuhyppäämisessä uusi Suomen ennätys

Janne Saikko teki lauantaina 27.6. WS Cupin osakilpailussa Alavudella uuden Suomen ennätyksen lajissa matka. Uusi ennätys on 4343 metriä. Edellinen ennätys oli vuodelta 2017, se parani peräti 213 metriä. Paljon…